Elokuvaesitys Triumpf des Willens (Tahdon riemuvoitto) 2.10.

Olavi Paavolainen -seura esittää Leni Riefenstahl’in (1902 – 2003) elokuvan Triumpf des Willens (Tahdon riemuvoitto) vuodelta 1935. Miksi?

Olavi Paavolaisen (1903 – 1964) kenties merkittävimpiä kirjoja – arvoltaan yhtä kestävä kuin  Synkkä yksinpuhelu (1946) – lienee Kolmannen valtakunnan vieraana (1936).  Suuri osa teoksesta kuvaa Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueenpuolueen (NSDAP), natsien, vuoden 1936 puoluepäiviä Nürnberg’issä. Samalla tarkastelun kohteena on tietenkin koko natsi-Saksa, vast’ikään (1933) valtaan noussut poliittinen liike ja sen johtaja Adolf Hitler.

Riefenstahl’in elokuva on natsien puoluepäivien vuoden 1934 ilmentymän elokuvallinen tulkinta.  Elokuvan tilaaja natsipuolue, tai oikeastaan Hitler oli niin tyytyväinen teokseen, ettei uusia versioita katsottu tarvittavan.  Puoluetapahtuman muoto ja sisältö olivat täydellistyneet ja ne oli tallennettu mestarillisesti.  – Vuodesta 1923 järjestetyt puoluepäivät toteutuivat viimeisen kerran vuonna 1938. Seuraavan vuoden teemaksi oli valittu Rauha.  Tapahtuma peruutettiin.

Yhteys Olavi Paavolaiseen lienee siis ilmeinen.

Toinen peruste elokuvan esittämiselle ja arvioimiselle juuri nyt on äärioikeistolaisuuden, jopa natsismin uusi nousu Euroopassa, vieläpä Saksassa, ja muualla maailmassa.  Tuntuu hyödylliseltä, jopa välttämättömältä tarkastella Toista maailmansotaa edeltäneitä, sodalle ja moninaisille hirmuteoille tietä avanneita ja niitä toteuttaneita äärioikeistolaisia liikkeitä eri puolineen ja verrata niitä nykypäivän vastaaviin ilmiöihin.  Kykenemmekö tällä kertaa estämään äärimmäisen yhteiskunnallisen ja poliittisen pahuuden uuden nousun, jos se todella on uhkaamassa?

Kolmas peruste Tahdon riemuvoitto –elokuvaan tutustumiselle on sen ajankohtaisuus elokuvana.  Teoksen ensi-illasta tulee ensi vuonna kuluneeksi 90 vuotta. Tekijästä Leni Riefenstahl’ista on juuri tulossa levitykseen uusi dokumentti (Andres Veiel: Riefenstahl, 1924).

Olavi Paavolainen ja hänen nimikkoseuransa ovat vahvasti mukana ajan sykkeessä.