Olavi Paavolainen (17. syyskuuta 1903 Kivennapa – 19. heinäkuuta 1964 Helsinki) oli suomalainen kirjailija, esseisti, toimittaja, runoilija ja kulttuurivaikuttaja. Paavolainen kulki 1920-luvulla modernismin aallonharjalla muun muassa ystäviensä Yrjö Jylhän, Katri Valan ja Lauri Viljasen kanssa ja vaikutti tulenkantajissa, tunnetussa Eurooppa-mielisessä kirjailijaryhmässä.

1920- ja 1930-luvun teksteissään Paavolainen esitteli suomalaisille aikansa puhuttelevimpia uusia ilmiöitä surrealismista kansallissosialismiin. Paavolaisen 1940-luvun tunnetuinta antia on sotapäiväkirja Synkkä yksinpuhelu (1946), jonka monipuolinen sisältö on seurausta näköalapaikoista Mikkelin päämajassa, Helsingissä ja rintamalla, joista Paavolainen sai sotaa seurata. Sotien jälkeen hän johti Yleisradion radioteatteria.

“Isäni puolelta olen perinyt tunnollisuuden, säädyllisyyden, hyväntahtoisuuden, sovinnollisuuden, mukavuudenrakkauden, tuhlaamisen taidon ja turhamaisuuden – äitini puolelta kauneudenaistin, järjestysvimman, pedanttisuuden, sotilaallisuuden ihailun, rohkeuden, eristäytymishalun, itsepäisyyden ja puuskahtelevan sisukkuuden. Lyhyesti voisin sanoa perineeni isältäni tunteen – äidiltäni ankaran kurinalaisuuden: ei saa näyttää tunteitaan. Olen synnynnäinen porvari – ja tietysti juuri siksi minusta on tullut kirjailijapolveni kauhea lapsi. Vanhoillisuudesta ja sovinnaisuudesta vapautuminen on ollut minulle niin vaikeata, että ansaitsisin valtion palkinnon, jos se annettaisiin itsekurista.” (Uuno Kailaasta Aila Meriluotoon Suomalaisten kirjailijain elämäkertoja, WSOY 1947)

—

Sivuston yläosan kuva: Väinö Kunnas: Olavi Paavolainen, 1928. (WSOY:n kirjallisuussäätiön taidekokoelma)